virtuaalitalli
virtuaalihevonen
layout © VRL-09334
taustat © pixabay, smerikal
kuvat © VRL-11936 ellei toisin mainita
Kuvien ja tekstien kopioiminen kielletty!
Rekisteri no. | VH24-018-0005 |
Rotu & skp | suomenhevonen, ori |
Syntynyt | 10.06.2022, 3v |
Omistaja | Reija Käkiharju (VRL-11936) |
Kasvattaja | Miltsu, Breawa |
Väri & säkä | ruunikko, 154cm |
Käyttö | kenttäratsu (HeÖ, 0cm) |
Hande ei ole se kaikkein (uhka)rohkein ori vaan suhteellisen rauhallinen nuori. Ehkä siinä on hieman arkajalankin vikaa, mutta kyllä se hetken arastelun jälkeen reipastuu kun tajuaa ettei mitään pelättävää ole.
Handen kanssa hoitotoimenpiteet sujuvat moitteetta, sillä ruunikko ei häärää omiaan koko aikaa. Välillä saattaa hieman kyllästyä käytävällä seisoskeluun, jolloin voi jotain jonninjoutavaa häslätä, mutta lopettaa kun niin käskee.
Taluttaessa kulkee samaa vauhtia kuin ihminenkin eikä ole lähdössä rynnimään ihan eri suuntaan kuin kaksijalkainen.
Eläinlääkäri ja kengittäjä voivat hieman jännittää. Tästä jännityksestä pyritään päästää eroon orin kasvaessa, sillä kisatilanteissa lääkäritarkastuksia tulee olemaan.
Ratsukoulutusta vasta aloitellaan joten siitä ei vielä voi oikeastaan sanoa juuta saati jaata. Hande kyllä on nopea oppimaan, vaikka uudet jutut aina alussa vähän jänskättääkin.
Irtohypytyksestä ori kyllä tykkää todella paljon! Ratsastajan kanssa ei ole vielä puomeja kummempia kokeiltu...
Sukua virtuaalimaailmassa 4 polvea | ||
---|---|---|
Räiskyvän Jääprinssi
sh, tprn, 155cm KTK-II |
ii. Pilvipellon Jääruhtinas
sh, tprn, 154cm KERJ-II, KTK-II |
iii. Mörkövaaran Ruutikreivi
sh, m, 156cm KTK-II, KRJ-II, ERJ-II, KERJ-III, SLA-I |
iie. Tuulenpesän Jäärouva
sh, vrt, 150cm KTK-III |
||
ie. VIR MVA Ch Mörkövaaran Taikatiara
sh, rn, 156cm KEV-II, KTK-II |
iei. Hengenvaaran Kahlesalpa sh, rt, 151cm KTK-II, KERJ-II |
|
iee. Kievarinkujan Taikatyrni
sh, rnvkko, 160cm KTK-III |
||
Tuiskulan Tähdikki
sh, vrt, 153cm |
ei. Mörkövaaran Huurre
sh, km, 151cm SV-I, EV-II |
eii. Mörkövaaran Unihiekka
sph, rt, 146cm YLA1, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I* |
eie. Mörkövaaran Hallava
sh, rtkm, 154cm YLA1, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I |
||
ee. Kuuralehdon Joulutähti
sh, vrt, 154cm SV-III, KERJ-II |
eei. Lähestymiskieloja
sh, rt, 159cm SV-II, KERJ-I, SLA-II |
|
eee. Huvitutin Pajunkissa
sph, rt, 148cm |
00.00.0000 | rotu-skpl | nimi | meriitit | e. emä |
Kilpailee kenttäratsastuksessa | |
---|---|
KERJ: vt. 0
|
palkintokaappi |
30.03.2025 | SV | SV-laatis | koulukoe (HeC) | 01/09 | (68,859 %) |
Hande on asunut Käkiharjuilla parisen vuotta ja hieno hevosenalku siitä on kasvanut!
Se on nuoresta iästään huolimatta suhteellisen rauhallinen tyyppi, mitä nyt vähän uudet asiat tuntuvat jännittävän.
Ratsastuskoulutusta ollaan hiljakseen aloiteltu. Ohjasajotreenit toki aloitettiin jo kun ori oli juuri tullut, joten varusteet eivät sille uusi juttu ole ollutkaan.
Muuten Hande on saanut viettää nuoren orin elämää laitumella yhdessä muiden nuorten suomenhevosten kanssa. Siitä, Polaariyöstä ja Susirumasta onkin tullut tiivis kolmikko.
Reijalla ja Handella oli maaliskuun lopulla kunnon reissuviikonloppu.
Ensin he olivat matkanneet aina Alankomaihin saakka kenttävarsojen laatuarvosteluun, josta Hande oli napannut hienosti kakkospalkinnon itselleen. Kotimatkalla piipahdettiin sitten suomenhevosvarsojen laatuarvostelussa ja vaikka Hande oli hieman väsähtänyt pitkästä laatisreissusta, se oli kuin kotonaan muiden suomenhevosvarsojen lähellä.
Hande myös käyttäytyi hienosti koko laatuarvostelutilaisuuden ajan, mitä nyt rakennearvostelun aikana ei olisi halunnut ihan koko aikaa paikoillaan pysyä.
Koulukokeen aikana Hande kuitenkin pisti parastaan ja "voitti" huikealla 68,859 prosentilla! Vaikkei ne nyt mitkään viralliset kilpailut olleetkaan, ei Reija voinut muuta kuin laittaa tuloksen ylös Handen kisakalenteriin.
Jospa ruunikko vetäisi tulevaisuuden kenttäkisoissa yhtä hienosti!
Ennen kuin Ihan Oikeasti Kilpailemaan ryhdyttäisiin, pitäisi vielä treenata ahkerasti ja ehkä ensi vuonna sitten debyytti oikeilla radoilla.