virtuaalitalli
virtuaalihevonen
layout © VRL-09334
taustat © pixabay, smerikal
kuvat © VRL-11936 ellei toisin mainita
Kuvien ja tekstien kopioiminen kielletty!
Rekisteri no. | VH21-031-0126 |
Rotu & skp | suomalainen puoliverinen, ori |
Syntynyt | 16.04.2021, 9v |
Omistaja | Oskari Käkiharju (VRL-11936) |
Kasvattaja | Valeriana |
Väri & säkä | ruunikonkimo, 170cm |
Käyttö | kenttäratsu (120cm, HeA, CIC2) |
Heikin kanssa on helppo tulla toimeen eikä siitä oikeastaan edes usein huomaa jotta kyseessä on ori. Tokihan muille hevosille täytyy aina huudella, varsinkin jos paikalle saapuu muita hevosia tai Heikki kuulee jostain jotain kolinaa tai muita ääniä. Innostuessaan ori saattaa alkaa hieman steppailemaan, jolloin hoitajan varpaat saattavat olla tulilinjalla ainakin jos Heikille ei muistuta että ihminen on vierellä ja että ei voi liikkua kuin norsu posliinikaupassa.
Ratsuna Heikki on miellyttävä, sillä ori on perinyt vanhemmiltaan herkkyyttä ja keveyttä joten sen kanssa ei kovinkaan suuria apuja kaivata. Toki ajoittain Heikki kestää hieman kovempiakin apuja vaikka se osaa myös protestoida niistä hyvinkin nopeasti ja ajoittain ori saattaa esitellä yllättävänkin korkeita ja sulavia pukkeja. Parhaimmillaan Heikki on sulavaliikkeinen ja näyttävä ratsu jonka ratsastaminen on miellyttävää ja helppoa.
Rataesteillä Heikki on nopea ja ketterä eikä sen hypyistä ilmavaraa puutu. Ihan pienimmistä kolahduksista Heikki ei itseensä ota, mutta isommat osumat puomeihin saavat sen hyppäämään hieman varovaisemmin seuraavat esteet. Osuman ollessa tarpeeksi iso, ori saattaa protestoida pukittamalla.
Maastoesteillä Heikki etenee korvat hörössä, voimakkaalla laukka-askeleella. Se ei katsele kovinkaan suuresti erilaisia esteitä ja kimo on helppo saada niin veteen kuin myös erikoisempienkin esteiden ylitse.
© Minni
Sukua virtuaalimaailmassa 1polvi | ||
---|---|---|
Silverfoxes Hell or Highwater
hann, km, 172cm Fn, Oiva Ori, 3 star prospect, Superior Grade, KTK-III |
ii. Silverfoxes Hell song
hann, km, 172cm evm |
iii. Hell Soul
hann, km, 172cm evm |
iie. Songs from West
hann, km, 172cm evm |
||
ie. Silverfoxes High As A Cloud
hann, km, 170cm evm |
iei. High On Feelings hann, km, 170cm evm |
|
iee. Fidelia
hann, km, 172cm evm |
||
Reflect Me Better
xx, rtkm, 167cm |
ei. Just Don't Do It
xx, rn, 168cm evm |
eii. For Justice
xx, m, 170cm evm |
eie. Miracles
xx, mrn, 164cm evm |
||
ee. Not Old Not Crumpy
xx, rtkm, 171cm evm |
eei. Wise Old Man
xx, rt, 170cm evm |
|
eee. Yours Forever
xx, km, 166cm evm |
21.01.2023 | fwb-o. | Hellish Guart | - | Gwendoline BO |
21.06.2024 | fwb-t. | Havannah | - | Ashgarth Valessa |
04.07.2024 | sgsh-o. | Edeharia | - | Ediya |
Kilpailee kenttäratsastuksessa | |
---|---|
KERJ: 3638.37p (vt. 7) Nopeus: 830.17p. Kestävyys: 911.83p. Hyppykapasiteetti: 969.47p. Rohkeus: 926.90p. |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Ruusukkeet: Jassu L., Raven Crossing, Royal Garden |
08. - 10.07.2022 | villit | Sommersolverv 2022 | Tutustumisluokka | KESK. | |
13. - 15.09.2022 | villit | Kultasaari | tutustumisluokka | 08/14 | 89.8vp ei sij. |
14. - 16.04.2023 | villit | Mangovia Spring Eventing | helppo | 23/31 | ei sij. |
25. - 27.04.2023 | villit | Kultasaari | helppo | 10/12 | 99,3vp ei sij. |
13.- 15.06.2023 | villit | Kultasaari | helppo | 08/17 | 77.1vp ei sij. |
25. - 27.08.2023 | villit | Käkiharjut | helppo | 12/25 | 67,47vp ei sij. |
27. - 29.10.2023 | villit | Sîr Angren | helppo | 04/16 | ei sij. |
05. - 07.01.2024 | villit | Käkiharjut | helppo | 23/24 | 101,31vp ei sij. |
27. - 29.05.2024 | villit | Käkiharjut | CIC1 | 02/15 | 48,32vp |
05-08.08.2024 | villit | Kultasaari | CIC1 | 06/37 | 68,2vp |
14.-16.10.2024 | villit | Käkiharjut | CIC1 | 05/10 | 73,74vp ei sij. |
05.-07.12.2024 | villit | Stallion Show Days Champions | CIC1 | 03/06 | 91,4vp ei sij. |
Kouluratsastus | |||||
08.07.2022 | villit | Sommersolverv 2022 | HeC | 17/29 | 59,329% ei sij. |
Esteratsastus | |||||
09.07.2022 | villit | Sommersolverv 2022 | 100cm | HYL. | |
08.10.2022 | villit | Stall Green Mage / IAJS | Young Horse 125cm | 13/21 | 4vp ei sij. |
02.12.2022 | villit | Royal Garden | 120cm | 04/16 | 4vp |
25.03.2023 | villit | Kultasaari | 120cm | 16/31 | 8vp ei sij. |
29.09.2023 | villit | Raven Crossing | 120cm | 14/22 | 4vp ei sij. |
05.10.2023 | villit | Rihtniemi | 120cm | 11/45 | 0/4vp ei sij. |
30.11.2023 | villit | Raven Crossing | 120cm | 02/21 | 0vp |
Maastoesteet | |||||
10.07.2022 | villit | Sommersolverv 2022 | 90cm | 01/287 | 0,0 vp |
Vaikkei kenttäkisoja aivan joka nurkan takana tänä vuonna ole ollutkaan, kisojen puolesta tämä vuosi meni ihan kivasti!
Okei viisi starttia ja kaksi sijoitusta ei ehkä kaikkien mielestä mikään huipputulos ollut, mutta kun Heikin ja Oskarin kisatuloksia viime vuoteen vertaa, on se suurikin saavutus.
Oskari oli jopa pohtinut Heikin myymistä tasaisin väliajoin, mutta vuoden 2024 "menestyksen" perusteella ei sittenkään vielä luovuttaisi orin kanssa. Muutenkin kimo oli varastanut miehen sydämestä pienen palasen itselleen näiden parin vuoden yhteiselon aikana.